Kun rautaisella otteella hallinnut Karhukuningas kaatui, oli valtakunta saanut ylleen rauhan mitä oli monet vuosisadat kaivannut. Jörgur-valtiaan alamaiset, langenneet vapautuivat kirouksestaan ja näiden sydämet saattoivat jälleen lyödä, mutta vainoaminen aloitettiin uuden kuningattaren toimesta ja heitä vaadittiin oikeuden eteen rikoksistaan.

 

Hiljaiselon jatkuttua hetken, joen uumalta löydettiin vieraan maan kansalaisia. Uudet, epätavalliset tuttavuudet toimitettiin linnaan, missä nuo paljastivat olevansa kotoisin kaukaa meren takaa Hiekkamaista ja heidän kansaansa kutsutaan nimellä vergaren. Scheu Iiriszaki Thangtuan johdolla nämä paljastivat aikeensa ottaa valtakunta haltuunsa.

 

Kuningaspari pakeni ja kansalaiset olivat omillaan vieraan vallan armoilla, mutta kaiken tuon keskeltä kapinan henki oli syntynyt. Sodan turmelema maa eli epätoivossa muutaman vuoden, mutta toivon liekki syttyi arkkimaagin saadessa käsiinsä Karhukuninkaan magiaa sisältävän kiven. Tämä olisi voinut olla ratkaiseva avain sodan loppumiseen. Se ei kuitenkaan soisi pelastusta sorretulle maalle, vaan Scheu Thangtua tiesi sen vievän tämän kaiken lopulliseen tuhoonsa. Magiaa sisältävä kivi aktivoitiin ja se loi taivaalle valkoisen valon, mikä aistiessaan magiaa lähti lähestymään ja koskiessaan siihen, muuttui tuhkaksi kuin jörgur-kuningas oli itsekin.

 

Lopun aika oli käsillä ja vanha karhu oli varoittanut heitä ennen kuolemaansa. Kaikki ketkä pystyivät pakenivat lähestyvän tuhon alta, sillä heidän tuntemansa koti pyyhkiytyisi maailman kartalta lopullisesti. Purjeet nostettiin ylös, hyvästit lausuttiin ja keula käännettiin kohti uutta maata. Mitä tapahtuu grunhallilaisille, jotka joutuivat pakon edestä jättämään kotinsa? Mitä odottaa merten takana?